>

» Etusivulle
» Koiramme
» Pentuja

Tervetuloa matkalainen!

Olet oikein lämpimästi tervetullut amerikancockerspanieleita kasvattavaan virtuaalikennel Amiraliin. Alkujaan kennel perustettiin vuonna 2005, mutta toiminta loppui jo kahden vuoden jälkeen omistajan kylmästi jätettyä virtuaalikoirat oikean elämän kiireiden vuoksi. Nyt kuitenkin kesällä (-09) aloin pohtimaan, olisiko minusta virtuaalikennelin pitäjäksi ja näin siinä sitten kävi, että kaivoin Amiralin pohjamudista ylös. Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen ratkaisuuni enkä malta odottaa ensimmäisen pentueen syntymää. Tietenkin monen asian kanssa täytyy aloittaa alusta, mutta kiinnostuksen ollessa kiitettävää luokkaa ongelmia tuskin tulee. Virallisesti tämä uusi Amiral on pystytetty 2009 vuoden lopussa.

Pääasiallisesti olen aina kasvattanut jenkkejä terveistä, elinvoimaisista ja näyttelyissä palkituista vanhemmista, mutta kasvatusrodut ovat siltikin vaihdelleet melko useaan otteeseen. Mainittakoon niistä pysyneimmät: berninpaimenkoira ja kiinanharjakoira. Aikojen alussa berninpaimenkoirat syntyivät "Peukaloisen" nimen alla ja siinä yhteydessä rakensin myös harjiksia kasvattavan kennelin nimeltä Evil Grin's. Jenkeilläni kisaan niin näyttelyissä kuin agilityssäkin, mutta yksilöllisestä vietistä riippuen koirani voit nähdä myös metsässä jäljellä ja kentillä koulutuspuuhissa. Mitään kehäkettuja nämä kosolti karvaa omistavat häntäheikit eivät ole missään tapauksessa ;) Tutustu kenneliimme, anna palautetta ja jätä askarruttavat kysymykset sekä muut viestit sähköpostiini!

Iita ja vauhdikkaat pitkäkorvat

E-mail | Vieraskirja | Tekijänoikeudet | Kilpailutoiminta

Päivitykset:
300110 Tuloksia. Lassesta   vFIN MVA.
250110 Koirien sivuille tuloksia.