>

Linkki
Linkki
Linkki
Linkki
Linkki

Elinympäristö ja elintavat

Sudet elävät luonnossa keskimäärin 6–10-vuotiaiksi. Susi on sopeutunut elämään hyvin erilaisissa ympäristöissä, kuten arolla, tundralla, metsissä ja jopa kaupunkien lähistöillä, jossa se käyttää ravinnokseen ihmisen toiminnasta syntyvää jätettä esimerkiksi kaatopaikoilla. Susi liikkuu kaikkina vuorokauden aikoina, pääasiassa kuitenkin hämärissä ja yöllä. Se elää pareittain tai perhekunnittain laumoissa, joissa Suomessa on yleisimmin muutamia yksilöitä, keskimäärin seitsemän. Suomalaisen käsityksen mukaan suurin tunnettu luonnossa tavattu susilauma olisi ollut 32 sutta Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa.[9] Vielä suurempi lauma, 36 yksilöä, on kuitenkin raportoitu tavatun 1960-luvulla Alaskassa.[10]

Susien saalistusreviiri on laaja, ja eläinten kulkiessa samaa jälkijotosta näyttää niiden jälkijono usein vain yhden suden jättämältä. Metsästäessään sudet käyttävät myös laumataktiikkaa, mutta yksinäinenkin susi pystyy kaatamaan varsin suuria saaliseläimiä, kuten hirviä. [muokkaa] Lisääntyminen

Naaras tulee sukukypsäksi yksi- ja koiras kaksivuotiaana. Susilaumassa yleensä vain johtava pari saa paritella. Kiima-aika on keväällä (helmikuun ja toukokuun välissä), ja kantoaika on 61–64 päivää. Emo synnyttää pennut maahan kaivettuun pesäluolaan, ja pennut ovat syntyessään täysin emostaan riippuvaisia. Pentueissa on keskimäärin neljä pentua. Lauma hoitaa pentuja yhdessä. Pennut ovat syntyessään sokeita ja avuttomia kuin koiranpennut. Emo imettää niitä ja pitää niistä hyvää huolta. Susilla, kuten muillakin koiraeläimillä, esiintyy valeraskautta. Valeraskaudessa naaraalle, joka ei ole tiine, tulee raskauden tunnusmerkkejä ja naaras pystyy myös imettämään toisen emän poikasia. Tämä on susilaumassa tärkeä selviytymiskeino. Mikäli varsinainen emä on estynyt hoitamasta poikasia, voivat muut naaraat hoitaa niitä.

Muut laumassa elävät auttavat pentujen ruokinnassa ja hoitamisessa. Kun emosusi lähtee metsälle, joku laumasta tulee hoitamaan siksi ajaksi pentuja. Laumalaiset tuovat myös ruokaa pennuille ja myös emolle.