etusivu nitta omistaja kuvagalleria linkit copyright yhteys

H A N N A   M A T L E E N A   B L O M B E R G

Hei! Olen -92 vuonna syntynyt tyttö Elimäeltä. Ensimmäiset kuusi elin vuottani asuin Jyväskylässä, mutta sitten muutimme tänne Elimäelle. Perheeseeni kuuluu lisäkseni äitini Anne sekä Elimäellä asuva isäni Timo, siskoni Niina ja veljeni Joona. Lisäksi meillä asustaa koirani Nitta ja kissamme Vihtori.

Olen juuri suorittanut oppivelvollisuuteni ja pääsin Elimäen yläasteelta 9B luokalta keväällä -08. Nyt syksyllä jatkan koulua Kannuksen kennellukiossa. Muutamme Nitan kanssa Kannukseen elokuun alkupuolella.

Olen aina rakastanut eläimiä, erityisesti koirat ovat olleet lähellä sydäntäni. Koiraa aloinkin kinuta vanhemmiltani melkeinpä heti sen jälkeen kun opin puhumaan. Koiraa ei kuitenkaan tullut. Asuessamme Jyväskylässä naapurissamme asusti kaksi cavalieeriä Mandy ja Martta, joiden kanssa kävin leikkimässä usein. Sukulaisillamme oli myös koiria, joita lenkittelin aina käydessämme heillä. Erityisesti mieleeni on jäänyt kultainennoutaja Henna, joka oli meillä usein hoidossa. Henna oli kiltein tuntemani koira.

Ollessani kuuden vanha muutimme Elimäelle. Elimäen yläasteen kentällä pyöri koirakoulu, jota seurasin melko useasti kentän laidalta ja välillä sain mennä Veljen koirien kanssa pyörimään kentälle, yleensä kaverinani kentällä olikin englanninspringerspanieli Pilvi tai Mari.
Tutustuin myös moniin muihin ihaniin hännän heiluttajiin. Joista erityisesti mieleeni on jäänyt lansu neiti Oona. Ja sitten kesällä 2006 sainkin viimein oman iki ihanan koiran, hovawart Nitan. :)

Vapaa-ajastani kuluu paljon aikaa koirien kanssa ja opiskeluun joudun myös käyttämään aikaani. Minulla ei ole oikeastaan mitään muita harrastuksia kuin koirat. Jokus tykkään piirtää ja kuvailen silloin tällöin canon eos 350d:lläni :) Valokuvauksesta pidän paljon, mutta en ole vielä ehtinyt kuvata kovinkaan paljon. Ystävät ovat minulle todella tärkeitä ja heidän kanssaan tulee myös vietettyä vapaa-aikaa.
Olen käynyt koulutusohjaajakurssin vuoden 2008 alussa, mutta virallisesti olen koulutusohjaaja vasta kun täytän 18 vuotta.